Tauko ja jatko

Usko oli vähällä mennä siihen, että pitäisin kahta blogia yllä. Mutta sitten kevätauringossa puraisi talviunilla ollut raivauskärpänen, ja nyt on alkanut tapahtua! Pahoittelen, että:
a) blogi oli hetken näkymättömissä kaikilta
b) kuvia projektista en tule todennäköisesti julkaisemaan jatkossakaan...

Tähän astiset raivaukset, jotka ovat siis rajoittuneet muuton yhteyteen, ovat olleet siinä mielessä helpompia, että on ollut tilaa lajitella tavaraa. Nyt kun n. 70 % irtotavarasta on ollut varastossa laatikoissa, tarvitaan luovuutta ja järjestelmällisyyttä, että saan kaikki laatikot mahtumaan vuorollaan 35 neliön lattialla.

Minulla on hyvin selvä suunnitelma. On vain kolmenlaisia tavaroita: kirpputorille, HESY:lle tai takaisin varastoon meneviä. Kirpputorille lähtevät vanhat vaatteet, jotka eivät sovi (mahdu) tai ovat olleet hutiostoja alun alkaen. Samoin astioita, koriste-esineitä, kankaita...
HESY:lle lähtee uskomattoman paljon koirien tavaroita. On ruokakuppeja, makuualustoja, pantoja, leluja... HESY:lle kelpaa myös vanhat liinavaatteet ym. löytöeläinten petin pehmikkeeksi sopiva. Sitähän meillä riittää.

Takaisin varastoon jäävät ansaitsevat ihan oman lukunsa... Vaikka rankalla kädellä karsin niitäkin opiskeluajoilta, jopa lapsuudesta asti mukana kulkeneita. Muistoja on oltava, mutta niistä parhaat kulkevat kuitenkin ajatuksissa. Vain harvat esineet saavat jäädä muistuttamaan asioista, jotka haluan muistaa, tai en muistaisi muutenkaan ilman apua. Ensimmäinen ala-asteen todistus, neuvolakortti, ystäväni-kirja...

Kahden viikon päästä on tuttavaperheen muutto uuteen kotiin. Onnea heille! Oman projektini takaraja on juuri silloin, pääsiäislauantaina. Silloin olen Artun kanssa auttamassa heitä muutossa, ja samalla saan päivän päätteeksi pakettiauton kyytiin kaikki lähtevät laatikot. Voisiko mukavampaa etappia olla! Siihen tämä projekti oli tyssätäkin, kun mietin, koska ja miten saan kuljetettua ylimääräiset kohteisiinsa. Sillä todellakin, raivauksen tuloksena lähtevien-jäävien suhde on 3-1.

Ihmettelen muuten tämän telakalla olleen blogin tilastoja... Kävijöitä on ollut 220, mutta blogger ilmoittaa ensimmäisestä postauksesta: "92340 ihmistä antoi tälle viestille +1"

Alku

Raivaamisen tarve alkoi vähitellen. Tavaroiden muutto omakotitalosta ja sen ulkorakennuksista ensin muutaman kerran rivitalokaksioon, sitten paritaloon, ja lopulta oli käsillä tämä vihoviimeinen muutto. Viidennen kerroksen yksiöön, kapeaan ja kaapittomaan, projektityön perässä pääkaupunkiseudulle. Siihen asti joka paikkaan kannoin samat laatikot, tavarat, esineet, joista alkoi tulla muuttopäivien myötä vihollisiani. Silti otin taas kaikki mukaani, uskoin tarvitsevani, käyttäväni, tekeväni.

Jossakin toisen ja kolmannen kaksion välillä jo alkoi ahdistaa. Tuli pakottava tarve avata joka ikinen varastossa säilytetty laatikko, ottaa esille lapsuuden muistot ja opiskeluaikojen aarteet. Oli pakko nähdä, mitä se kaikki oli, mitä raahasin perässäni, minkä takia muuttoauto täyttyi ja häpesin. Löysin tuttuja esineitä, joiden muistot olivat lämpimiä. Niin ainakin uskottelin.

Kun yksiöön muutto läheni, menin ensimmäisen kerran määrätietoisesti varastoon. Avasin laatikot uudelleen. Katsoin ja mietin, mitä teen näillä muistoilla, laatikoissa. Miksi olen pakottanut itseni ja muistoni tiiviiden kansien sisälle. Käynkö siellä vain kurkkimassa elämääni, tuijottamassa taakseni. Mitä jos päästäisin irti?